lauantai 27. kesäkuuta 2015

Työttömän päivä

Koirani tulee ilmoittamaan kahdeksalta haluavansa ulos. Kerään päivällä tarvitsemani asiat ja lähden kävelemään vanhempien luokse kahville, jonne jätän myös koirani hoitoon.

Kahviteltuamme päätän tehdä meille ruokaa. Kello lähestyy kahtatoista joten lähden kävelemään Etsivänuorisotyön ohjaajan luokse.

Siellä keskustelemme työllistymisestä sekä raha-asioista ja niiden hoitamisesta, sekä laitamme uuden lähetteen menemään kuntouttavaan työtoimintaan. Siihen menee noin tunti jonka jälkeen lähden hakemaan auton kotoa ja lähden työvoima toimistolle.

Saan auton parkkiin yritän löytää ilmaisen paikan, mutta se ei aikarajan takia aina onnistu. Kävelen ripeästi työvoima toimiston kolmanteen kerrokseen ja huokaisen onnekseni olevan hiukan etuajassa, joten rupean kirjoittamaan tekstiä joka minua on pyydetty Ilonan avoimessa toiminnassa kirjoittamaan. Minuutit kuluvat ja minut pyydetään sisään. Puhumme tulevaisuuden suunnitelmistani ja siitä että kuntouttavasta työtoiminnasta ei ole kuulunut mitään vaikka laitoimme hakemuksen jo yli neljä kuukautta sitten.

Tapaamisemme päättyy ja suuntaan kohti Serpan kokusta. Kokouksessa suunnittelemme mitä temme tulevalla viikolla. Siinä vierähtää puolitoista tuntia.

Hyppään autooni ja jatkan matkaa Ilonan avoimeen toimintaan josta pääsen lähtemään kotia kohti kuudelta illalla.

Tekstin on kirjoittanut HZ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti